Tiistaina, 5.10.2021

Case Sunborn: Digimarkkinoinnin menestystarina jo vuodesta 2016

Sunborn Oy on kotimainen monialakonserni, jonka päätoimialoja ovat hotelli-, ravintola- ja tapahtumatoiminta. Yksi Sunbornin rakastetuimmista ja tunnetuimmista brändeistä on Naantalin Kylpylä, joka on palkittu kansainvälisessä World Travel Awards -gaalassa Suomen parhaana hotellina jo kahtena vuonna peräkkäin. Tämän lisäksi  vuonna 2020 hotellin sviitit palkittiin maan parhaimpina. Tunnetuista tapahtumataloista Turun Logomo ja Helsingin Kulttuuritalo ovat osa Sunbornia, minkä lisäksi Sunborn Live tuottaa tapahtumia ja kahdesti järjestettyä Kesärauha-festivaalia. Suomen lisäksi Sunbornilla on hotelli- ja ravintolatoimintaa Englannissa ja Gibraltarilla.

OSG Agency vastaa yleisesti Sunbornin digimarkkinoinnista ja analytiikasta. Sunborn Groupin myynti- ja markkinointijohtaja Joni Hakkarainen sekä OSG:n Digital Marketing Manager Vesa Kajander ovat olleet yhteistyön ytimessä alusta saakka, joten teimme herroille pienen haastattelukierroksen siitä, miten kaikki on oikein alkanut ja mitä yhteistyön puitteissa ollaan saavutettu. Ja tietystikään emme unohtaneet kysyä tärkeintä, eli miten tästä jatketaan kohti loppuvuoden mainioita myyntisesonkeja.

1. Milloin Sunbornin ja OSG Agencyn yhteistyö on alkanut? Mitä se sisältää ja miten se on kehittynyt ajan mittaan?

Joni: Yhteistyö OSG:n kanssa alkoi vuonna 2016, jolloin OSG otti roolin Sunbornin hotellien verkkokauppojen digimarkkinoinnista ja analytiikasta. Yhteistyöhön on muotoutunut selvät toimintamallit, ja se on kehittynyt hyvin tavoitekeskeiseksi ja dataan pohjautuvaksi. Kun yhteistyö pohjaa dataan, on tulokset analysoitavissa ja niihin pohjautuen asetettavissa seuraavia tavoitteita.

Vesa: Selkeät euromääräiset myyntitavoitteet ohjaavatkin tekemistä samaan suuntaan niin OSG:n kuin Sunbornin oman myynnin ja markkinoinnin tiimin osalta. Tärkeintä on ymmärtää, mikä oikeasti vaikuttaa tavoitteen saavuttamiseen. OSG toimiikin omalla tontillaan ns. hybriditoimistona, eli Sunbornin strategisena kumppanina, tutkimustoimistona, mediatoimistona ja digitoimistona. Tällä tavoin pääsemme vaikuttamaan suoraan niihin asioihin, joilla on eniten vaikutusta tulokseen, kuten budjetoinnit, kanavat, kohderyhmät, ostopolut ja konversio-optimointi.

2. Minkälaisia tuloksia on saatu aikaan – mikä on ollut paras onnistuminen?

Joni: Tuloksien konkreettisia lukuja ei tietenkään voi julkisesti avata, mutta sen verran voin kertoa, että tulokset ovat olleet todella merkittäviä. Parhaat onnistumiset ovat tiettyihin tavoitteisiin yltäminen ja aina seuraavalle tasolle pääseminen.

Vesa: Olemme yltäneet vuosi vuodelta kasvaviin, konkreettisiin myyntitavoitteisiin. Omasta näkökulmastani paras onnistuminen on palvelumuotoilu sen osalta, millaisella toimintamallilla tavoitteisiin päästään. Tätä juuri Sunbornille personoitua toimintamallia hyödyntämällä ollaan voitu skaalata tuloksia moninkertaisiksi liiketoiminnan kannalta kriittisimmissä kampanjoissa.

3. Minkälaista työtä tai panostuksia tulokset ovat edellyttäneet?

Joni: Tulokset ovat edellyttäneet toimivaa yhteistyötä Sunbornin myynnin ja markkinoinnin sekä OSG:n välillä. Arvostamme sitä, että OSG:llä ymmärretään iso kuva ja asioita tehdään tuloksiin tähdäten – ja ne saavuttaen.

Vesa: Tulosten skaalaaminen edellyttää tietenkin myös kampanjaan panostuksen skaalaamista, jolloin pitää olla vahva luotto asiakkaan ja toimiston välillä. Tämä on varmasti yksi suurimpia tekijöitä tulosten takana; asiakas mahdollistaa tuloksen luottamalla tekemiseen.

4. Miten jatketaan tästä eteenpäin?

Joni: Katseet on jo suunnattu loppuvuoden tärkeimpien kampanjoiden onnistumiseen sekä ensi vuoden suunnitelmien laatimiseen. OSG:n ja Sunbornin yhteistyö on ollut ja tulee tulevaisuudessakin olemaan molempien osapuolten haastamista, jotta asetettuihin tavoitteisiin tullaan pääsemään. Uusia ideoita ja niiden käyttöönottoa mietitään jatkuvasti. Sitä hyvä yhteistyö juurikin on. On ilo jatkaa ammattitaitoisen ja sitoutuneen yhteistyökumppanin kanssa eteenpäin.

Vesa: Voisin tiivistää tämän aika ytimekkäästi: jatkamme samalla hyväksi todetulla linjalla eli tavoitteisiin yltämisellä. Yksi vuoden kovimmista sesongeista eli Black Friday yhdistettynä joulumyyntiin on jo kohta ovella, eli laakereillemme emme jää lepäämään.

OSG Agency on Helsingissä ja Turussa toimiva mainostoimisto, joka luottaa erityisesti datan ja luovan suunnittelun liittoon. Jos sinunkin yritykselläsi on tilausta tehokkaalle markkinoinnille ja hyville tuloksille, ota meihin yhteyttä

Takaisin blogiin