Tarjoamastaan talo tunnetaan!

Tarjoamastaan talo tunnetaan!

Kehitys kehittyy ja OSG sen myötä. Kolmen viimeisen vuoden aikana OSG on terävöittänyt tarjoamaansa myös digimarkkinoinnin osalta. Dataa jalostetaan ja jauhetaan analytiikan kautta luovien ratkaisujen raaka-aineeksi. Oli sitten kyseessä strateginen suunnittelu, konseptointi tai vaikkapa pakkaussuunnittelu voidaan dataa käsittelemällä saada suunnittelun lähtökohdat oikealle uomalleen heti prosessin alussa. Lisää vauhtia tähän myllyyn on meillä haettu yhdistämällä ja kytkemällä alan osaajat OSG Marcom ja digitoimisto Adaptive uudeksi toimijaksi, jonka tunnemme nyt yksinkertaisesti nimellä OSG Agency.

Uuden ajan haasteet

Mainostoimistojen työtavat muuttuvat vauhdilla ja syytä onkin. Onhan samalla tahkolla viestiä terävöitetty jo viisikymmenluvulta. Nyt nopeus tiedon keruussa, modernit digitaaliset työkalut ja uudet ketterämmät prosessit avittavat suunnittelua. Maali on kyllä pysynyt samana, tähtäimessa on asiakkaan liikevaihdon ja tuloksen kasvattaminen. Ai kun auvoista vai onko näin?
Kyllä uusi aika haastaakin. Miten rakennetaan nykyajan maailmassa sitä kuuluisaa brandiä? Miten rakennetaan mielikuvia muuttuneessa pirstaleisessa mediakentässä? Miten rakennetaan tunnettuutta sosiaalisessa mediassa tuotteen ottaessa ensimmäisiä askeleitaan?

Nämä markkinoinnin peruskysymykset, nyt valtaosin uudessa ympäristössä, eivät jätä rauhaan vaikka kuinka aika viisarissa ehtii. Kyllä aivan oikein, mainostoimistolla tai mitä nimeä halutaankaan toimistosta käyttää, on edelleen keskeinen rooli, kun näitä asioita pohditaan ja ratkaistaan. Tämän roolin tärkeys näkyy myös maailmalla. Johtavat konsulttiyritykset haluavat kylkeensä luovia toimistoja, toimistoja, jotka osaavat purkaa halutun sanoman eri kohderyhmille niin että kohderyhmät myös tavoitetaan, jälki jää ja tulosta syntyy. Pitäisikö tässä kohtaa sanoa, että virtuaalinen ovipumppu laulaa. Kun ennen keinot olivat varsin passiivisia, kiitos uuden tekniikan, nyt on mahdollisuus vuoropuheluun – dialogiin.

Järki, tunne ja hyvä elämä

Viisas markkinoija houkuttelee asiakkaan tarjoamalla merkityksellistä sisältöä ja palvelee asiakasta hänen toiveissaan. Kun tämä prosessi on hallussa on mahdollisuus generoida liidit kassavirraksi. Uskallan kuitenkin väittää, että ilman hyvin ja perusteellisesti tehtyä markkinointiviestinnän suunnittelua saannon vähyys voi yllättää. OSG toimijana haluaa osallistua koko tämän monivaiheisen ketjun ja sen eri osa-aluiden suunnitteluun perinteisempää mediaa sekä viestintää unohtamatta. Tähän meillä on nyt entistä paremmat resurssit ja kokonaisvaltainen tarjoama. Olemme myös onnistuneet vakuuttamaan asiakkaamme suunnittelumme laadusta, milläpäs muulla, kuin vakuuttavilla tuloksilla. Kaikkea ei tarvitse keksiä uusiksi, kuvan ja sanan liitto kestää. Järki, tunne ja hyvä elämä, siinä kelvollisia ainesosia luovan suunnittelun perustaksi. Sittenhän ei puutu enää muuta kuin se yksi – loistava idea. Sitä varten me olemme olemassa.

Jaakko Ojala
Toimitusjohtaja
Ojala & Saari Oy