Kohti myyntitavoitteita ja niiden yli

Sunborn Oy:llä oli tarve tehostaa kylpylähotelliensa verkkokauppamyyntiä. Aloitimme kumppanuuden vuonna vuonna 2016, jolloin otimme haltuun Sunbornin hotellien verkkokauppojen digimarkkinoinnin ja analytiikan. Tulokset ovat puhuneet puolestaan: yhteistyömme alusta lähtien olemme yhdessä asiakkaan kanssa onnistuneet saavuttamaan – ja ylittämään – vuosi vuodelta kasvaneet myyntitavoitteet.

Menestyksekäs kampanjointi on pohjautunut onnistuneeseen palvelumuotoiluun. Personoimme juuri Sunbornille sopivan toimintamallin, jota hyödyntämällä tuloksia on voitu skaalata moninkertaisiksi liiketoiminnan kannalta kriittisimmissä kampanjoissa. Datan ja analytiikan luova hyödyntäminen on ollut kaiken tekemisen lähtökohtana.

Tulosten takana on myös luottamus meidän ja asiakkaan välillä: toimiva yhteistyö on mahdollistanut toimivan ja tuloksellisen kampanjoinnin, jota voimme kehittää vuosi toisensa jälkeen.

Lue lisää: Case Sunborn: Digimarkkinoinnin menestystarina jo vuodesta 2016