Helpolla Moovyllä parkkiin

Tamperelainen Finnpark teki uuden ison aluevaltauksen Helsingissä lokakuussa 2020. Sen Moovy-sovellus tuli autoilijoiden käyttöön keskustan ja kantakaupungin kadunvarsipysäköintiin. Suunnittelimme mainonnan konseptin ja digimarkkinointistrategian Moovy-palvelun katupysäköinnin lanseerausta varten. Sovelluksen suosio kasvoi jo lanseerauksen alussa voimakkaasti pääkaupunkiseudun autoilijoiden keskuuteen.

Markkinoinnin mielikuvallisena tavoitteena oli viestiä sovelluksen keskeistä käyttötarkoitusta ja kuluttajalähtöistä helppoutta. Sovelluslatausmainonta on Moovyn markkinoinnissa keskeinen asiakashankinnan kanava, joten markkinoinnin taktisena tavoitteena oli luonnollisesti kasvattaa sovelluksen latausmääriä. Latausmäärien kasvattamiseksi Moovy-sovellus tuli saada mahdollisimman monen helsinkiläisen tietoisuuteen takuuvarmasti ja kustannustehokkaasti.

Onnistuimme jo mainonnan testijakson optimoinneilla laskemaan sovelluksen yksittäistä latauskustannusta noin 80 % ostetussa mediassa, mikä vahvisti laatimamme strategian jalkautuksen oikeaksi valinnaksi. Lanseerausvaiheessa mainonnan skaalautuminen oli erittäin onnistunut ja sovellus saatiin jo alussa voimakkaasti pääkaupunkiseutulaisten ratinkääntäjien keskuuteen. Tutustu palveluun: moovy.fi

Lue lisää: Case Moovy: helpolla Moovylla parkkiin Helsingissä

Moovy-applikaation mainos