Keskiviikkona, 15.1.2020

Näin syntyy sykähdyttävä piirroskuvitus

Yksi innostavimmista töistä graafisena suunnittelijana on päästä tekemään kunnon piirroskuvitusta. Uusien kuvitusten suunnittelu ja toteuttaminen on jossain määrin työlästä verrattuna siihen, että stockeista löytyy geneerisiä vektorikuvia yllin kyllin. Lopputulos on kuitenkin ehdottomasti vaivan arvoinen – ainakin itseeni laadukas, originaali, käyttötarkoitukseensa kustomoitu piirroskuvitus tekee aina vaikutuksen.

Mainostoimistossa kuvitusta suunnitellessa tarvitaan aivan ensiksi merkitys, jota kuvalla viestitään. Tämä tulee kuvituksen taustalla olevasta laajemmasta konseptista, joka käydään AD:n kanssa läpi ennen itse kuvitussuunnittelun aloittamista. Se toimii punaisena lankana, joka ohjaa kaikkea tekemistä.

Erilaisten projektien parissa työskennellessä on haastavaa – ja samalla äärimmäisen mielenkiintoista – se, että omaa kuvitustyyliään joutuu mukauttamaan kampanjan teeman, tuotteen kohderyhmän tai brändin ohjeistojen mukaiseksi. Yhdessä projektissa tarvitaan Erik Bruun -tyylistä viivapiirrosta, toisessa tehdään semirealistisia vihannesmaalauksia ja kolmannessa kaivataan isometristä vektorigrafiikkaa. Usein tällaiset kuvitukset lähtevät liikkeelle tutkimustyöstä ja joukosta nopeista kokeiluja, ennen kuin suunta selkeästi hahmottuu.

Kuvituksen määränpää voi olla yksittäinen somepostaus, kampanjan keyvisu vai vaikkapa pakkauksen face. Kuvittaminen kulkee muun graafisen suunnittelun kanssa käsi kädessä. Suunnitteluvaiheessa on hyvä miettiä mm. miten kuvitus yhdistetään tekstiin, miten värit toimivat muiden elementtien joukossa ja miten kuvitus asettuu niihin muotoihin, joissa sitä tullaan käyttämään. Voimakkaimmillaan piirros on silloin, kun se ei ole irtonainen “taulu”, vaan yhdistyy osaksi muuta designia.

Kauniiksi kuvitettu allergialääke

Allergialääke Kestinen mainonnan ilme muovattiin näyttävän, apteekkimaailmassa hyvin erottuva piirroskuvituksen ympärille. Inspiraatiota haettiin 70-luvun psykedeelisistä julisteista – joiden tyyli kuvaa hyvin allergikon tuntemuksia siitepölykaudella – vaikka aivan niin tyyliteltyyn toteutukseen ei päädyttykään. 

Kuvituksessa rauhaisa Kestine-neito nauttii ilmasta hiuksiin kiinnitetyt kukat ja lentelevät terälehdet kasvoja kehystäen. Kestine-teksti on yhdistetty osaksi piirrosta. Petrolinvihreä tausta erottuu hyvin valkoisessa apteekkimaailmassa ja korostaa muuten puna- ja keltasävyistä kuvitusta, kuten myös Kestinen keltaista pakkausta.

Kuvitusta käytettiin laajasti eri markkinointimateriaaleissa printistä ja myymälästä nettiin. Nettisivuja ja apteekkien digiscreenejä varten kuva vielä herätettiin eloon animaatiolla. Kuvitus-visu on kantanut suosituissa materiaaleissa jo parin vuoden ajan.

Tyytyväinen norppa kurkisteli lukuisista kampanjamateriaaleista

Vaasanin Joutsenolainen riisipiirakka keräsi Hyvää norpalle -kampanjassaan varoja Suomen Luonnonsuojeluliiton norppatyöhön. Kampanjaa varten teimme piirroskuvituksen tyytyväisestä pulleasta norpasta. Norpan pää pilkistää vedenpinnan läpi ja alaruumis katoaa syvyyksiin. Näin vetenä toimiva sininen tausta saattoi täyttää materiaalit kauttaaltaan ja kuvituksen pystyi asettamaan erimallisissa aineistoissa luonnollisen näköisesti minne se parhaiten sopi.

Norppapiirrosta käytettiin lukuisissa eri kampanjamateriaaleissa. Se päätyi kampanja-ajaksi myös Joutsenolaisen riisipiirakan paistopistepusseihin, joissa norpan mahan kohdalle sijoitetun pyören ikkunan ansiosta näyttää, kuin hymyilevällä norpalla olisi maha täynnä tuoreita piirakoita.

Tyytyväinen norppa myhäilee Joutsenolainen riisipiirakka -pakkauksen kyljessä.

Sympaattinen piirroshahmo kampanjakuvituksen vetonaulana

Apetitin ja Atrian oppilas- ja lounasravintoloille suunnattua Vilkas-viikkoa varten taasen loimme kuvituksen maatilaansa hoitavasta Pelle Pelättimestä. Hyväntuulinen ja yksityiskohtainen piirroskuvitus oli hauska, kohderyhmälle sopiva tapa herättää mielenkiinto raaka-aineiden alkuperästä.

Vilkas-kuvitusta suunnitellessa oli haasteena, kuinka kaikki mukaan toivotut elementit saa yhdistettyä luontevasti mutta niin, että kuva säilyy yhtenäisenä ja selkeänä. Lopulta Pelle sai käsiinsä kottikärryt täynnä maatilan antimia, samalla kun maatilan eläimet ympäröivät häntä. Etualalla kohoavat viljanvarret ja takana aaltoilevat rypsipellot. Taustan puna-harmaat navetat sekä peltojen ja järven reunoilla kohoavat puupöheiköt auttavat tekemään miljööstä suomalaisen.

Piirroksessa huomiota ohjataan mm. Pellen taakse asettuvalla auringolla ja keltavihreästä taustasta nousevalla violetilla korostusvärillä, jolla pelättimen haalarit ja ”Tiedä mistä ruokasi tulee” -otsikko ovat. Kuvaa selkeyttääkseni lisäsin maisemaan aamusumua eli ns. ilmaperspektiivin erottamaan etualan taustasta.

Pelätin-hahmon suunnittelussa otettiin huomioon myös mahdollisuus hahmon animoinnista mahdollisissa jatkototeutuksissa. Kenties Pelle tulee näkymään vielä muissakin maatila-askareissa joskus tulevaisuudessa.

Back to basics – paluu piirtopöydän ääreen

Graafisena suunnittelijana teen kuvia muutenkin kuin piirtämällä, kuten valokuvia muokkaamalla ja yhdistelemällä tai vektorimuodoista rakentamalla. Piirroskuvitus on kuitenkin pysynyt erityisen lähellä sydäntä, sillä siinä näkyvässä kädenjäljessä on jotain aitoa ja humaania. Jään innolla odottamaan uusi mielenkiintoisia projekteja, joissa saan kynän, paperin ja piirtopöydän taas käyttöön.

Kirjoittaja on OSG Agencyn Helsingin-toimiston monipuolinen Graphic Designer. Blogissa mainituissa kuvitusesimerkeissä hän on työskennellyt yhdessä Creative/AD Mika Reinikaisen kanssa.

Olli Hakkarainen

Art Director

LinkedIn
Takaisin blogiin